Tulosta

Kuninkaantien Taiteilijat ry

1.4.2014

Toimintakertomus 2013

Kauklahden kirjastossa 28.2.2013 pidetyssä Kuninkaantien Taiteilijat ry:n vuosikokouksessa valittiin vuodelle 2013 puheenjohtajaksi Tuula Tuononen ja varapuheenjohtajaksi Arja Äikäs. Hallitukseen valittiin em. lisäksi varsinaiseksi jäseneksi Heidi Hatakka. Varajäseneksi valittiin Carola Welin. Kokous päätti pyytää Anja Tammilehtoa jatkamaan seuran sihteerinä. Sihteeri on toiminut samalla rahastonhoitajana ja jäsenrekisterin ylläpitäjänä.

Heidi Hatakka vastaa kotisivujen uudistamisesta ja ylläpidosta toistaiseksi. Carola Welin on ilmoitusvastaava. Näyttelyvastaavaksi nimettiin Anitra Ahtola ja ilmoitusvastaavaksi Tuula Ahlfors. Tuikku Tenhovuorta pyydetään vastaamaan kurssitoiminnasta.

Kuninkaantien Taiteilijoilla oli vuoden lopussa 20 jäsentä. Jäsenmaksu oli 30 euroa. Maksuun kuului nettisivujen jäsenkohtaisten tietojen ylläpito, mutta kukin maksoi itse henkilökohtaisen teosgallerian ylläpidon. Etuna on myös jäsenkortti, jolla saa alennusta taidetarvikkeista. Taiteilijoilla ei ole yhteistä työtilaa. Yhteisiä tapahtumia ovat kurssit, kokoukset ja näyttelyt. Useimmat taiteilijat osallistuvat aktiivisesti myös muihin näyttelyihin.

Vuonna 2013 toiminta painottui näyttelyihin. Kesäkuussa pidimme Jorvin sairaalassa myyntinäyttelyn, jonka teemana oli "Käytävän varrelta". Jorvin sairaala valitsi kokoelmiinsa Carola Welinin työn.

Heinäkuussa oli perinteinen jo 5. kesänäyttely Oitbackan kartanon Orangerissa. Esillä oli 17 taiteilijan öljyväri- ja akryylitöitä, akvarelleja, grafiikkaa, keramiikkaa, huovutuksia sekä koruja. Järjestimme ensimmäisen kerran taidearpajaiset, joka saavutti suuren suosion. Palkintona oli yksi työ, jonka voittaja sai valita useammasta eri vaihtoehdosta. Avajaisten lisäksi pidimme päättäjäispäivänä taiteiljapiknikin, jossa kaikki taiteilijat olivat paikalla ja moni työskenteli paikan päällä. Taitelijapiknik oli yleisömenetys ja kiva päätös näyttelylle, joka huipentui taidearpajaisiin. Näyttely kaikkine järjestelyineen hoidettiin talkoilla. Näyttelyyn tutustui n.270 henkilöä.

Syyskuussa pidimme Omnian Finnsin toimipisteessä taidemyyntinäyttelyn. Joulun alla olimme mukana Omnian Finnsin toimipisteen järjestämissä joulumyyjäisissä.

Vuonna 2013 ei ollut kurssitoimintaa. Uudistimme vuoden alussa nettisivut. Sen lisäksi liityimme Facebookiin.

Kuninkaantien Taitelijat ry ei ole hakenut vuonna 2013 toiminta-avustuksia. Jäsenet ovat painattaneet kortteja, joita onkin myyty paljon näyttelyissä.

 

Tuula Tuononen

puheenjohtaja