Kuninkaantien Taiteilijat – Kungsvägens Konstnärer r.y.

1.2.2011

Toimintakertomus 2010

Hvitträskin takkatuvassa 7.3.2010 pidetyssä Kuninkaantien Taiteilijat ry:n vuosikokouksessa valittiin vuodelle 2010 puheenjohtajaksi Tuula Tuononen ja varapuheenjohtajaksi Arja Äikäs. Hallitukseen valittiin em. lisäksi varsinaiseksi jäseneksi Marja-Liisa Lindell sekä varajäseneksi Marjaleena Etula. Seuran sihteerinä jatkoi edelleen Anja Tammilehto.

Lisäksi valittiin eri tehtävistä vastaavat henkilöt

  • ilmoitusvastaava Pekka Karhunen

  • kotisivuista vastaava Marja-Liisa Lindell

  • näyttelyvastaava Tuikku Tenhovuori

  • sihteeri/rahastonhoitaja/jäsenrekisteri Anja Tammilehto

Kuninkaantien Taiteilijoilla oli vuoden lopussa 31 jäsentä. Jäsenmaksu oli 25 euroa. Maksuun kuuluu jäsenkortin, jolla saa alennusta taidetarvikkeista. Taiteilijoilla ei ole yhteistä työtilaa. Yhteisiä tapahtumia ovat kurssit, kokoukset ja näyttelyt. Useimmat taiteilijat osallistuvat aktiivisesti myös muihin näyttelyihin. Joulun alla syyskokouksen yhteydessä nautimme jouluglögit ja -puurot tunnelmallisessa Bembölen kahvituvassa.

Vuonna 2010 oli yksi yhteinen kesänäyttely elokuussa ja se pidettiin jo perinteisesti Oitbackan kartanon Orangerissa eli Talvipuutarhassa. Samalla kertaa oli nähtävillä 12 taiteilijan öljyväri- ja akryylitöitä, akvarelleja sekä grafiikkaa. Näyttely kaikkine järjestelyineen hoidettiin talkoilla. Seura perii myyntituloista provision. Tavoitteena oli löytää joulun 2010 alla sopiva paikka myyntinäyttelylle tai osallistua joulumyyjäisiin, mutta hanke tyrehtyi.

Kesällä Tuikku Tenhovuori piti kaksi akvarellikurssia Oitbackan kartanon upeissa maisemissa. Aiemmin talvella hän piti akvarellikurssin Hvitträskin rantasaunalla.

Nettisivuja päivitettiin vuoden alkupuolella mm. taiteilijamatrikkelin osalta. Myös ennen näyttelyä päivitettiin näyttelytietoja.

Kuninkaantien Taitelijat ry ei saanut vuonna 2010 Espoon kaupungin avustusta muuttuneiden hakukäytäntöjen ja inhimillisen erehdyksen takia. (Vuodelle 2011 saatiin avustus).

Jäsenet ovat painattaneet yhteishankintana kortteja, joita onkin myyty paljon näyttelyissä.

Tuula Tuononen
puheenjohtaja